top of page

➵ Lintukodosta lentäneitä

Meillä on vuosikymmenet uskottu onnen jakamiseen. Siksipä Riekonraitista lentelee aina silloin tällöin maailmaan suomenhevosia niin työ- että ratsurintamalle soveltuen - toki sekaan mahtuu muutama juoksijanalkukin. Varsamme kasvavat lämpöisillä oljilla metsän siimeksessä ja ne totutetaan kaikenlaiseen käsittelyyn ensiviikoista alkaen, ja Maiju pitää huolen niiden rakkaudentarpeesta - näin toimivalla reseptillä meiltä siis lähtee tapakoulutettuja pullasorsia käyttöön ja näyttöön.

Kasvattimme ensisijaisena tehtävänä on tuottaa iloa omistajalleen. Emme asetakaan niille suuria tavoitteita tai vaadi uusilta kodeilta herkkymätöntä kehänkiertämistä tai kisakenttien kuluttamista, vaikkakin kaikki meriitti otetaan iloisen uutisen muodossa vastaan kotoseudulla. Meille kuitenkin tärkeintä on se, että kasvatista saadaan juuri sen omistajalle sopiva ja rakas seuralainen, oli se sitten kisahevosen tai oloneuvoksen virassa.

Kasvattajana tarjoamme aina apuja kasvattimme kanssa, sekä paikan mihin tulla. Oli se sitten kisakentillä, raviuraa avittamassa, valmentautumisen muodossa tai muuten vaan - apua saa aina soitella ja riippuen avuntarpeesta, joko Valtteri tai Maiju istutetaan auton kyytiin ja ohjataan vaikka paikan päälle! Meillä on myös aina ovi auki kasvateillemme - oli se sitten tilapäisesti kisauttamisen tarpeessa tai siinäkin tapauksessa, että omistajan ja kasvattimme yhteiselo on tullut päätökseensä. Eli mikäli kasvatista ollaan haikeissa mielin luopumassa, on erittäin todennäköistä, että haemme sen mielellämme takaisin synnyinkonnuille.

virallisuudet

➵ kasvatti tulee sivuttaa kahden viikon kuluessa hyväksytystä ostotarjouksesta - lisäaikaa saa kuitenkin kysymällä.

➵ kasvatti tulee rekisteröidä pikimiten virtuaalisen ratsastajainliiton hevosrekisteriin, kasvattajaliitteellä Raitin (vaikka kasvatti kulkisikin ilman liitettä nimessään) ja kasvattajana RIEK8924.

➵ mikäli kasvattia ollaan myymässä tai kuoppaamassa ennen aikojaan, otathan yhteyttä ensisijaisesti meihin. Hevosen kuoltua sille on tehtävä ja/tai tallennettava muistosivut WebArchiveen.

kasvattimme vuosien varsilta

Kasvatustoimintamme on käynnistynyt syksyllä 2019.

ensimmäinen kasvattimme oli tamma Raitin Punaherukka.

meritoitunein kasvattimme oli nimi tähän.

kasvattajana olemme saavuttaneet palkinnon.

syntymäaika, sukupuoli

nimi, saavutukset

yhdistelmä muodossa vanhempi x vanhempi

07.08.2019, tamma

13.05.2020, ori

Raitin Punaherukka, ktk-kelpoinen

Raitin Rommikakku, ktk-kelpoinen

Seppo-Einari KTK-II x Raparperileivos KTK-II

Ralli-Rami KTK-III x Raparperileivos KTK-II

bottom of page