top of page

Lapinlintujen naapurissa

Meillä asuu vain onnellisia hevosia. Niin vannotti pappa vielä kuolinvuoteellaankin pojanpojalleen, joka ei siinä hetkessä vielä osannut sanoa mitään tilan tulevaisuudesta, isäkin oli sitä mieltä, että viimeisetkin suomenhevoset laitettaisiin lihoiksi ja tila myyntiin vaikka purettavaksi. Kaksi vuotta myöhemmin tila ei ollut vaihtanut omistajaa, pojanpoika otti eron ja muutti perintömaille ajatuksenaan remontoida helahoito edustavammaksi. Päivät kuluivat vasara ja naula kourassa, illat rantasaunalla säästetyn vanhan kansallisaarreruunan seurassa. Hyttysten syömänä sitä ehti muistella papan työhevosia ja nahantuoksua tallissa. Ja ajatella, että ehkä omia hevospäiviä voisi herätellä ottamalla vanhan seuraksi toisen hevosen.

Koska ei toista ilman kolmatta, tässä ollaan vuotta myöhemmin Riekonraitilla, Valtteri Reippaan (kyllä maar!) perinnetilalla, joka piti kunnostaa ja myydä, mutta sittemmin hevoskannan laajetessa tulonlähteestä tulikin vaan uusi raharako kolmikymppisen lompakkoon. Valtterin vakuutellessa itselleen olevansa mukiinmentävä työhevosmies, suomenhevosensa ovat myös ratsukykyisiä puskatason menopelejä, joita paikallinen kaksvitonen Maiju Hakulinen taas puolestaan koulii helpon tason kouluratsuiksi ja juuri ja juuri puolen metrin hyppääviksi pullasorsiksi. Vaikka hevosia raahataankin tahtiin joskus ja jouluna Oulusta kisaamaankin niin työajon että ratsastuksen parissa, kuluvat sinkkukaksikon ja luupäisten poniensa päivät lähinnä katseilta piilossa nimeättömän kyläpahasen takametsikössä seikkaillen. 

Ja vielä tiivistäen, Riekonraitti on 2019 perustettu virtuaalinen pientila Lapin läänissä. Tilan arki on kuolettavan tavallista suomenhevosten kanssa humputtelua niin työ- ja ratsupainoitteisesti kahden oman elämänsä sankarin toimesta (siis yhden roolipelaajan), aina satunaisella mausteella. Riekonraitti on leppoisan kirjoittelun lähde ja pienen tavoittelemattoman suomenhevoskasvatuksen tyyssija, jossa tapahtuu silloin kun huvittaa jos huvittaa. 

Tällä perehdytyksellä, tervetuloa tutustumaan!

Valtteri ja Maiju
(VRL-14618)

Riekonraitti kuvissa

winter-4831013_1920.jpg
fire-1152627_1920.jpg
plate-706528_1920.jpg
light-1992158_1920.jpg
lagopus-muta-4943115_1920.jpg
bottom of page