Riekonraitti

Isänisä Rattea Renttuli suurikokoinen rautiaankimo ori melkoisen kevyellä rakenteella varustettuna. Ori on kantakirjattu ensimmäiselle palkinnolle Suomen kantakirjaan saaden erinomaiset pisteet ratsuosiosta. Renttulia on kuvailtu kevyeksi ratsuksi joka on menestynyt kansallisella tasolla esteratsastuksessa jopa 120cm radoilla asti. Ori kilpailee vielä tälläkin hetkellä eikä ole Ramin lisäksi jättänyt tusinaa enempää jälkeläisiä joista 3/4 on perinyt isänsä kimon värityksen.

Isänisäisä Juurikan Tähkä, rautias kevytlinjainen ori. Menehtyi 8-vuotiaana ratsastusonnettomuudessa mutta ehti tehdä vaikuttavan debyytin lyhyellä urallaan, eritoten menestyen kansallisella tasolla kouluratsastuksessa vaikka potentiaalia riitti myös esteille. Tähkää kuvailtiin hyvin lempeäksi ja hyväluonteiseksi oriksi. Kantakirjattiin toiselle palkinnolle Suomen kantakirjaan. Tähkä astui ennen onnettomuuttaan parisenkymmentä jälkeläistä, mutta vain harva on Rattean Renttulin tavoin menestynyt, vaikka isänsä hyvän rakenteen ovatkin perineet.

Isänisänemä Hovin Tuohi, hieman raskaamman rakenteen omaava tamma joka on ollut aina kaikkien suosikkihevonen rauhallisen ja seurallisen luonteensa vuoksi. Lähinnä tuntikäytössä toiminut, mutta joskus nuoruusvuosinaan starttaili hyvinkin ahkeraan alue kisoissa este- ja kouluratsastuksen parissa, tosin sen kummemmin menestymättä. Varsonut neljä kertaa, joista kolme on perinyt emänsä kimon värityksen.

Isänemä Kylvön Henni, hyväluonteinen ratsutamma ostettiin ravitalliin omistajan sivuprojektiksi haaveena omasta estehevosesta. Harmi vain että Kylvön Henni ei lunastanut odotuksia aivan kuin piti. Tammalla riitti kyllä potentiaalia metrin luokkiin, mutta ei sopinut muuten lainkaan estehevoseksi. Hennistä ei kuitenkaan tahdottu luopua vaan vaihdettiin lajia. Tamma oli kuin kotonaan kouluradalla ja menestyi helpoissa luokissa aluetasolla. Rommi Rami on Hennin toistaiseksi ainut jälkeläinen.

Isänemänisä Nukkavieru Leevi, hyvin komea ja jykevä musta ori joka kiinnittää varmasti jokaisen huomion. Leeviä on kuvailtu känkkäränkäksi hevoseksi, jota ei kovin moni voi sietää komeasta ulkonäöstä huolimatta. Ehdottomasti yhden ihmisen hevonen ja omistajansa ykköshevonen. Kotikentällä oli mitä potentiaalisin ratsu, mutta ori ei ikinä tottunut kilpailupaikkojen meluun ja hälinään joten ura tyssäsi siihen. Näyttelyissä kuitenkin kiersi melko ahkeraan. Leevillä on muutamia jälkeläisiä joista Kylvön Henni taitaa olla mainitsemisen arvoisin.

Isänemänemä Karpikas rautias ratsutamma on erityisesti menestynyt vaativissa koululuokissa, parhaillaan va A tasolla asti. Jalkavammansa vuoksi ei kuitenkaan kestänyt paljoa rasitusta joten vetäytyi kisaeläkkeelle 12-vuotiaana. Karpikas on toiminut loistavana emänä varsoilleen ja varsoikin yli kymmenen varsaa. Jälkeläiset ovat pärjänneet hyvin ratsukilpailuissa. Karpikas menehtyi 28-vuotiaana vanhuuden tuomiin vaivoihin.

​

Emänisä Rapasteri on hieno työhevossuunnalle kantakirjattu punarautias, joka herättää suurta kunnioitusta vaivattomalla 158cm säkäkorkeudellaan sen rakenteen ohella. Erityisen kehuttu se oli lausunnossaan sen mukavan tasapainoisesta ja vahvasta luustosta sekä hyvästä, tekevästä luonteesta. Ruuna sai viellä päälle hyvät pisteet käynnistä ja maininnan erinomaisesta lihaskunnosta, eli aika tyypillinen työhevonen kyseessä. Punarautias Rappas on kisannut työajon parissa erityisesti viime vuosina ihan nimeä itselleen tehden varsinkin ruunaamisen jälkeen, mutta onpa siitä omistajan mukaan ollut hyvä, varmajalkainen ratsukin vanhoilla päivillään lastenlapsille. Kolmi- ja nelivuotiaana se ehti startata myös raveissakin mutta mainitsematta jättämisen arvoisalla menestyksellä. Tätä nykyä raudikko on siis jo vakittaunut jälkeläislukunsa yhdeksään, kolmeen oriin ja kuuteen tammaan, ja enempää ei tosiaan ole ruunauksen vuoksi enää tiedossa - ei sillä, että parinkympin parempaa puolta ikääntyvä Rappas enää omistajansa mukaan hyppäisikään. Rappaksen tulevaisuus näyttää näillä näkymin hiljaista eläköitymistä ja ikääntymistä aina niinkin pitkään, kun terveys ja hampaat sen sallivat.

Emänisänisä Kelo-Santeri oli vaikuttava kantakirjaori. Perinteinen rautias työhevonen, kakkosella ja myöhemmin korotetusti ykkösellä saavutuksistaan palkittu, vahvarunkoinen ja kestävä, käynnistä ja ravista täydet pisteet saanut, erinomaisessa lihaskunnossa koko elämänsä pysynyt suomenhevonen, josta oltiin sen kotoseudulla niin ylpeitä, että paikallismuseossa on ihan orille oma nurkkauksensa. Santuksi lyhennetty ori kisasi työajon ohessa paikallisraveissa 01.32,0-ennätyksellä, ja vietti leppoisia vuosia lähinnä muutamien kisojensa ohella talvisin rekihevosena kirkkolaisia kyydittäen ja kesäisin hääajoja tehden, sekä pääsipä rautias naisiinkin seitsemän tamman verran jättäen hyvää työrakenteista varsaa lähinnä orien muodossa. Santtu ehti vaikuttavaan 32-vuoden ikään ennen menehtymistään kotilaitumilla todennäköisesti vanhuuteen johtuen.

Emänisänemä Karissa oli sekin työhevosrakenteinen suomenhevonen, kaunis vaaleanpunaruunikko hevosen mitoissa. Karissa ei koskaan kantakirjassa käynyt, mutta muutamien näyttelyiden perusteella siitä saatiin kakkosen ja kolmosen palkittu tamma. Rakenteeltaan sitä arvioitiin pitkärunkoiseksi, joskin vahvaksi, hieman alakaulaiseksi ja etupainoiseksi sekä pyöreässä kunnossa esitetyksi, mutta täysin suomenhevosesta meneväksi, ja se oli sellaisenaan omistajalleen hyvä. Sen käyntiä kuvailtiin kuitenkin erityisen varmaksi ja ravi puhtaaksi, vaikkakin luonteeltaan tammasta toivottiin ehkä hieman reippaampaa. Ja myönnettävästi Karissa oli hieman laiska, mutta sitäkin kiltimpi suomenhevonen, joka vietti päivänsä varmana ja rakastettuna perheratsuna. Ruunikko varsotettiin kerran elämänsä aikana, mutta synnytyksen jälkeen ilmenneiden komplikaatioiden pelossa sen ainoaksi varsaksi jäi punainen raudikko. Karissa eli 27-vuotiaaksi omistajaperheensä parissa, ja se lopetettiin hampaiden kuluttua loppuun.

Emänemä Routaomena on ollut aina enemmän ja vähemmän oloneuvoksen virassa siitostammana omistajallaan. Kolmosella kantakirjassa palkittu pienehkö punarautias on rakenteeltaan hieman pitkärunkoinen ja avonainen, mutta mukavan täpäkkä tätiratsu lyhyehköllä ja paksulla kaulalla ja laiskanpuoleisilla liikkeillä. Leveäselkäinen Omppu jäikin kantakirjauksensa jälkeen heti kättelyssä pelkäksi jalostushevoseksi sukunsa ja luonteensa puolesta (mikään kisakenttien tähti tämä ei ole), mutta muutamat tallikisat raudikko on elämänsä aikana kouluratsastuksen parissa väännellyt. Kaikkiaan Omppu on siis niitä puskaratsutason ratsastuskouluhevosia, hieman kovasuisia ja -kylkisiä suomenhevosia, joiden maailmaa ei järkytä mikään muu kuin myöhästelevät ruokkijat. Tamma on antanut omistajalleen kuusi harkituista yhdistelmistä johtuen kaunisrakenteisempaa varsaa, kolme oria ja kolme tammaa, joita on onneksi kuitenkin yhdistänyt niiden mutkattomuus ja leppoisuus luonteen saralla. Nykyään Omppu on siis jo eläkeikään ehtinyt 22-vuotiaana, ja todennäköisesti saa viettää päivänsä kevyessä käytössä maasto- ja ajohommia tehden tallilaisten ilona.

Emänemänisä Rautareivi oli hieno pieni punarautias juoksijaori, jota ei ehdottomasti käytetty yhtään niin paljon, kuin sitä olisi pitänyt. Kantakirjattu kakkosella, kyseessä oli erittäin korrektirunkoinen ja suorajalkainen, hyvä- ja varmaravinen ori, jonka ajettavuus nostettiin useasti esiin sen uran aikana. Kreivi kisasi täydet 12 vuotta ennätyksenään 01.25,4a ja loppustatistiikalla 65: 20-11-8, voittosummanaan reilut 70 000v€. Eli ehdottomasti hyvä ja varma juoksija omalla tasollaan. 16-vuotiaana raviurat jättäessään Kreiviä tarjottiin aktiivisesti jalostukseen mutta edellä mainitusti valitettavan pienellä kiinnostuksella, ja lopulta pienen punarautiaan jälkeläisluku jäi 23 varsaan, jotka ovat näyttäneet perineen isänsä ravigeenit. Kreivi jäi lopulta eläkepäiville 24-vuotiaana omistajansa kevyeen käyttöön, kunnes se lopetettiin leuasta löytyneen kasvaimen jäljestä 26-vuotiaana.

Emänemänemä Kasvaankaramelli oli oikea vaaleanrautias karamelliunelma, ponikokoinen pientamma. Karaksi lempinimetty rautias haki kantakirjasta kakkosen erinomaisella pientyypillään (joskin hennohkoksi sitä mentiin haukkumaan), mutta kaikkiaan kyseessä oli mukava ratsu- ja pientyyppejä yhdistävä tapaus. Karan liikkeistä toivottiin enemmän irtonaisuutta ja luonteesta puolestaan vähemmän hermostuneisuutta, mutta kaikkiaan kuitenkin suomenhevonen mikä suomenhevonen. Kantakirjauksen ohessa karamelliponia kisattiin kouluratsastuksella Helppo A-tasoon asti ja aina ratsukunkkareihin tavoitellen. Kara oli luonteeltaan hieman hämyisä, sinällään ihan kiva ja helppo, mutta ehdottomasti silkkihansikkain käsiteltävä. Raudikko varsotettiin satunaiset kolme kertaa, joista ainokainen orivarsa valitettavasti menehtyi synnytyksessä. Kara kuitenkin jätti kaksi kivaa tammavarsaa, jotka perivät enemmän tasaista luontoa ja vahvempaa rakennetta isäoreiltaan. Ponisuokki tuli lopulta tiensä päätökseen vain 18-vuotiaana telottuaan jalkansa talvitarhassa.

isän sukuselvitys © VRL-00096, emän sukuselvitys © VRL-14618