Riekonraitti

Isä Rapasteri on hieno työhevossuunnalle kantakirjattu punarautias, joka herättää suurta kunnioitusta vaivattomalla 158cm säkäkorkeudellaan sen rakenteen ohella. Erityisen kehuttu se oli lausunnossaan sen mukavan tasapainoisesta ja vahvasta luustosta sekä hyvästä, tekevästä luonteesta. Ruuna sai viellä päälle hyvät pisteet käynnistä ja maininnan erinomaisesta lihaskunnosta, eli aika tyypillinen työhevonen kyseessä. Punarautias Rappas on kisannut työajon parissa erityisesti viime vuosina ihan nimeä itselleen tehden varsinkin ruunaamisen jälkeen, mutta onpa siitä omistajan mukaan ollut hyvä, varmajalkainen ratsukin vanhoilla päivillään lastenlapsille. Kolmi- ja nelivuotiaana se ehti startata myös raveissakin mutta mainitsematta jättämisen arvoisalla menestyksellä. Tätä nykyä raudikko on siis jo vakittaunut jälkeläislukunsa yhdeksään, kolmeen oriin ja kuuteen tammaan, ja enempää ei tosiaan ole ruunauksen vuoksi enää tiedossa - ei sillä, että parinkympin parempaa puolta ikääntyvä Rappas enää omistajansa mukaan hyppäisikään. Rappaksen tulevaisuus näyttää näillä näkymin hiljaista eläköitymistä ja ikääntymistä aina niinkin pitkään, kun terveys ja hampaat sen sallivat.

Isänisä Kelo-Santeri oli vaikuttava kantakirjaori. Perinteinen rautias työhevonen, kakkosella ja myöhemmin korotetusti ykkösellä saavutuksistaan palkittu, vahvarunkoinen ja kestävä, käynnistä ja ravista täydet pisteet saanut, erinomaisessa lihaskunnossa koko elämänsä pysynyt suomenhevonen, josta oltiin sen kotoseudulla niin ylpeitä, että paikallismuseossa on ihan orille oma nurkkauksensa. Santuksi lyhennetty ori kisasi työajon ohessa paikallisraveissa 01.32,0-ennätyksellä, ja vietti leppoisia vuosia lähinnä muutamien kisojensa ohella talvisin rekihevosena kirkkolaisia kyydittäen ja kesäisin hääajoja tehden, sekä pääsipä rautias naisiinkin seitsemän tamman verran jättäen hyvää työrakenteista varsaa lähinnä orien muodossa. Santtu ehti vaikuttavaan 32-vuoden ikään ennen menehtymistään kotilaitumilla todennäköisesti vanhuuteen johtuen.

Isänemä Karissa oli sekin työhevosrakenteinen suomenhevonen, kaunis vaaleanpunaruunikko hevosen mitoissa. Karissa ei koskaan kantakirjassa käynyt, mutta muutamien näyttelyiden perusteella siitä saatiin kakkosen ja kolmosen palkittu tamma. Rakenteeltaan sitä arvioitiin pitkärunkoiseksi, joskin vahvaksi, hieman alakaulaiseksi ja etupainoiseksi sekä pyöreässä kunnossa esitetyksi, mutta täysin suomenhevosesta meneväksi, ja se oli sellaisenaan omistajalleen hyvä. Sen käyntiä kuvailtiin kuitenkin erityisen varmaksi ja ravi puhtaaksi, vaikkakin luonteeltaan tammasta toivottiin ehkä hieman reippaampaa. Ja myönnettävästi Karissa oli hieman laiska, mutta sitäkin kiltimpi suomenhevonen, joka vietti päivänsä varmana ja rakastettuna perheratsuna. Ruunikko varsotettiin kerran elämänsä aikana, mutta synnytyksen jälkeen ilmenneiden komplikaatioiden pelossa sen ainoaksi varsaksi jäi punainen raudikko. Karissa eli 27-vuotiaaksi omistajaperheensä parissa, ja se lopetettiin hampaiden kuluttua loppuun.

​

Emä Routaomena on ollut aina enemmän ja vähemmän oloneuvoksen virassa siitostammana omistajallaan. Kolmosella kantakirjassa palkittu pienehkö punarautias on rakenteeltaan hieman pitkärunkoinen ja avonainen, mutta mukavan täpäkkä tätiratsu lyhyehköllä ja paksulla kaulalla ja laiskanpuoleisilla liikkeillä. Leveäselkäinen Omppu jäikin kantakirjauksensa jälkeen heti kättelyssä pelkäksi jalostushevoseksi sukunsa ja luonteensa puolesta (mikään kisakenttien tähti tämä ei ole), mutta muutamat tallikisat raudikko on elämänsä aikana kouluratsastuksen parissa väännellyt. Kaikkiaan Omppu on siis niitä puskaratsutason ratsastuskouluhevosia, hieman kovasuisia ja -kylkisiä suomenhevosia, joiden maailmaa ei järkytä mikään muu kuin myöhästelevät ruokkijat. Tamma on antanut omistajalleen kuusi harkituista yhdistelmistä johtuen kaunisrakenteisempaa varsaa, kolme oria ja kolme tammaa, joita on onneksi kuitenkin yhdistänyt niiden mutkattomuus ja leppoisuus luonteen saralla. Nykyään Omppu on siis jo eläkeikään ehtinyt 22-vuotiaana, ja todennäköisesti saa viettää päivänsä kevyessä käytössä maasto- ja ajohommia tehden tallilaisten ilona.

Emänisä Rautareivi oli hieno pieni punarautias juoksijaori, jota ei ehdottomasti käytetty yhtään niin paljon, kuin sitä olisi pitänyt. Kantakirjattu kakkosella, kyseessä oli erittäin korrektirunkoinen ja suorajalkainen, hyvä- ja varmaravinen ori, jonka ajettavuus nostettiin useasti esiin sen uran aikana. Kreivi kisasi täydet 12 vuotta ennätyksenään 01.25,4a ja loppustatistiikalla 65: 20-11-8, voittosummanaan reilut 70 000v€. Eli ehdottomasti hyvä ja varma juoksija omalla tasollaan. 16-vuotiaana raviurat jättäessään Kreiviä tarjottiin aktiivisesti jalostukseen mutta edellä mainitusti valitettavan pienellä kiinnostuksella, ja lopulta pienen punarautiaan jälkeläisluku jäi 23 varsaan, jotka ovat näyttäneet perineen isänsä ravigeenit. Kreivi jäi lopulta eläkepäiville 24-vuotiaana omistajansa kevyeen käyttöön, kunnes se lopetettiin leuasta löytyneen kasvaimen jäljestä 26-vuotiaana.

Emänemä Kasvaankaramelli oli oikea vaaleanrautias karamelliunelma, ponikokoinen pientamma. Karaksi lempinimetty rautias haki kantakirjasta kakkosen erinomaisella pientyypillään (joskin hennohkoksi sitä mentiin haukkumaan), mutta kaikkiaan kyseessä oli mukava ratsu- ja pientyyppejä yhdistävä tapaus. Karan liikkeistä toivottiin enemmän irtonaisuutta ja luonteesta puolestaan vähemmän hermostuneisuutta, mutta kaikkiaan kuitenkin suomenhevonen mikä suomenhevonen. Kantakirjauksen ohessa karamelliponia kisattiin kouluratsastuksella Helppo A-tasoon asti ja aina ratsukunkkareihin tavoitellen. Kara oli luonteeltaan hieman hämyisä, sinällään ihan kiva ja helppo, mutta ehdottomasti silkkihansikkain käsiteltävä. Raudikko varsotettiin satunaiset kolme kertaa, joista ainokainen orivarsa valitettavasti menehtyi synnytyksessä. Kara kuitenkin jätti kaksi kivaa tammavarsaa, jotka perivät enemmän tasaista luontoa ja vahvempaa rakennetta isäoreiltaan. Ponisuokki tuli lopulta tiensä päätökseen vain 18-vuotiaana telottuaan jalkansa talvitarhassa.