top of page

Koivukutomus

vaaleanruunikko suomenhevostamma, 154cm korkea

syntynyt 04.06.2013, nyt 8-vuotias, ikääntyy satunaisesti

kasvattajana Peetu Markka, evm, omistajana Riekoraitti (VRL-14618)

rekisteröity tunnuksella VH19-018-0894

kilpailee työajossa & yleislajeissa

koulutustasoltaan ko. helppo a, re. 100cm, cic1, kaikki työluokat

➵ II -palkittu kantakirjassa lokakuussa 2019

➵ tavoitteena krj- & erj-laatikset, tyh-laatis

Rae ei ollut niitä hevosia, jotka viihtyivät yksin; siksipä oli luonnollista, että toinenkin hevonen oli aiheellinen varsin ankeasti tyhjässä tallissa. Lisäksi, Maiju elätteli ihan oikeita suomenratsuhaaveita, joita varsin puskatason Rae ei juuri toteuttanut, vaikka kovasti yrittikin. Siitä päästäänkin Kutinaan ja sen hankintaan. Valtteri ja Maiju päätyivät jälleen tukkanuottasille siitä, mitä oltiin hakemassa, mitä ominaisuuksia hevosesta saisi löytyä ja mitä ei, ja toisella silmällä pidettiin taas huolta suomenhevosfoorumeiden tarjonnasta. Lopulta Maiju äkkäsi ihan uskottavan ilmoituksen ruunikosta, joka näytti mukavan jämäkältä työajoon. Valtteri ei suoranaisesti voinut sitä kieltääkään suuren ruunikon kuvaa katsellessaan, ja vaikka tamma oli jo herättänyt suurta kiinnostusta kommenteissa, Maiju periksiantamattomana lähti sotaan Valtterin kukkaro aseenaan. Kasvattaja-omistajan lopulta tultua tyytyväiseksi esitetystä tarjouksesta kaksikko matkasi Markkalan tilalle tutustumisaikeissa. Maiju koeratsasti Kuuraksi silloin kutsutun kauniin joskin vähän tyytymättömän oloisen suomenputen, ja Valtterin saatua vahvistukset ajo-opeista nuorempana sovittiin ihan koeajasta. Koeaika meni lähinnä työajoa testaillen meidän peräkylän tilalla, ja miehenkin myönnyttyä tamman toimivuuteen, raha vaihtoi omistajaa ja Kutinaksi ristitty puhumaton ja epämääräisesti aina tapittava ruunikko jäi tänne perähikijöille.

Kutina, kas siinäpä nimi. Vähän aina epämukavaksi olonsa kokeva, erittäin äänetön tammahan tämä on, jonka mielipidettä ei ilmaista kuin pikkueleillä ja omistajatkin saavat vain arvailla, millä tuulella Kutina on tänään; yleensä oletettavasti ihan hyvällä, paitsi auta armias vesikeleillä. Joka tapauksessa, Kutina on niitä eleettömiä hevosia, jotka on sinällään ihan mukavia, peruskäytöstavat omaavia, mutta hieman varautuneita. Omistajilleen ruunikko kuitenkin on pikku hiljaa alkanut jo ilmaista itseään lähinnä pikkumielisesti kuoputellen, uudelle maastoreitille luimiskellen ja syvään puhallellen, joten mitenkään epämääräisen änkyrä tamma ei kyseessä nyt kuitenkaan ole, enemmän semmoinen perus juntti suomenhevonen.

Kutina on vähän enemmän niitä ihmisensä valitsevia suomenkänkkäränkkiä. Varsinaisesti ratsuheposta ei voi mennä haukkumaan vastahakoiseksi tai sen suuremmin miksikään muuksikaan, mutta varsinkin vähänkään tuoreemman tuttavuuden kanssa ei kannata odottaa lämmintä vastaanottoa ja hellyyttä. Tamma on kyllä ihan käsiteltävä, ja tarhastakin sen saa noukkia matkaansa ja sipsututtaa narun päässä minne lystää, tallissa sen voi hoitaa ihan karsinassa tai käytävällä oman maun mukaan kunhan on kiinni, ja sitä rataa. Mutta tylsähän se sinänsä on laitella, Kutina kun ei sano halaistua sanaa tai hädin tuskin lotkauttaa korvaansa hoitajansa tohinoille. Vain harvat ja valitut (lähinnä Valtteri ja Maiju sekä satunainen tallikäsi) saavat osakseen pientä elettä esiin tästä muuten niin järkkymättömästä tammasta kuoputuksen sekä syvän tuhahtelun merkeissä, tosin aina ei voi olla ihan varma siitäkään, onko ne hyvässä vai pahassa mielessä elehditty.

Kutina on ratsuna tasokas peruskallio, joka tarjoaa samaa settiä päivästä toiseen. Ruunikko on ihan omaa luokkaansa ratsuna. Yleisesti ottaen laiskanpulskea otus päästää selkäänsä kyllä kaikki sinne vaan kehtaavat, ja erityisen mielellään se ottaisi niitä humputteluratsastajia vastaan, koska hyi röitä, mikäpä sen mukavampaa kuin hölkötellä kävelyvauhtia uralla. Vaikka Kutinasta löytyy kyllä ihan oikea suomenhevonenkin hyvällä työmoraalilla, sitä pitää vaan osata vaatia. Lämmittelyissä onkin enemmälti tarkoitus herätellä tammaa avuille ja varsinkin kyljistään se on herkänpuoleinen. Pidemmällä tähtäimellä Kutina on siis ihan oikeasti osaava ja hyvällä asenteella tekeväkin suomenputte, joka laittaa itsensä likoon ratsastajan ollessa tarpeeksi halukas sitä liikuttamaan.

Kutina on Maijun kisahevonen yleislajiin jos toiseenkin, ja se näkyy. Ruunikossa alkaa olla jo palaset kohdillaan ratsupuolella, ja nätti, herkkä ja peilityyni tamma on kaikin puolin ihan huomiota kiinnittävä näky rodusta vähänkään ymmärtävälle. Kouluratsuna Kutinalla on erittäin mukavat, pitkät ja ennen kaikkea suuret askeleet, mukava pyöreä laukka ja tasainen käynti. Tamma jopa kantaa itsensä kunhan tarpeeksi vakavissaan on, ja yleisesti kyseessä on ihan heittämällä helpon a-tason koulupuksutin motivaation riittäessä. Toisaalta, Kutina romahtaa heti ratsastajan kuvitellessa, että vaalea suomenpolle hoitaa koko homman kotiin, eli mikään automaatti ei ruunikko kuitenkaan ole, vaikka monesti anteeksiantaa selän törttöilyt. Esteillä Kutina on puolestaan panostautunut tekijä, joka vetää kivasti juuri sen metrisen tuulivaralla yli. Hyppytekniikka on kuin vanhalla tekijällä, haparointia ei harrasteta ja kaikesta mennään yli silmääkään räpäyttämättä, eli turvallinen estehevonen kaikin puolin, vaikkakin vähän laiska välillä varomaan puomeja ja tuppaa liian itsenäisellä teolla hyytymään vauhdissa; siis tuuppaamista välillä vaativa. 

Koska Valtteri tallin omistajana tahtoi työkelpoisen suomenhevosen, on Kutina tähänkin tohinaan sopiva. Sieltä jostain kai se suvusta tulee, mutta ruunikko on myös osoittautunut hyväksi yleiskäyttöiseksi suomenhevoseksi, erittäin varmajalkaiseksi ja kestäväksi, mukavan jämäksi ja tyyneksi peruskallioksi lajin pariin. Vaikkakin ehkä kovasuiseksi, mutta liioittelematta myös erittäin motivoituneeksi työtammaksi. 

Sukutiedot

i Kärmesvilla prn 157cm

ii Rantarukkaset prt 156cm x ie Sannin Suhina rn 161cm

iii Unilammas rt 145cm x iie Leinipellon Törmänkukka vrt 159cm x iei Sihistys rn 166cm x iee Saappaan Siivestys rt 158cm

e Lepänleimu rn 148cm

ii Kaislikossa Suhisee tprt 150cm x ie Haaveleimu rn 146cm

iii Kekkeruusikyyhky rt 151cm x iie Akaan Pella prt 148cm x iei Yönherja trn 146cm x iee Aikuisten Leikisti rt 143cm

Kutina ei ole vielä tarjolla jalostukseen ♡

sukuselvitys tähän.

Kisakalenteri

näyttelyt


nj, 27.07.2019, Hiivurin Suomenhevoset / tuomarina yernisio / 11/12

nj, 11.09.2019 Valokylän Talli / tuomarina vibaja / 08/12, sa

vsn, 20.10.2019 Maybeck Stud / tuomarina reibili / 02/12, RCH

vsn, 22.10.2019 Valokylän Talli / tuomarina reibili / 03/12, RCH

työajo

01 sijoitusta, joista 00 voittoja

26.07.2019 kutsu / käyttöajo / 06/48

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

kouluratsastus

00 sijoitusta, joista 00 voittoja

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

esteratsastus

00 sijoitusta, joista 00 voittoja

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

kenttäratsastus

05 sijoitusta, joista 03 voittoja

02.08.2019 kutsu / CIC1 / 04/50

08.08.2019 kutsu / CIC1 / 06/50

13.08.2019 kutsu / CIC1 / 01/50

17.08.2019 kutsu / CIC1 / 01/50

29.08.2019 kutsu / CIC1 / 01/50

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

Päivyri

00.00.0000, merkintä, kirjoittaja

teksti.

bottom of page